Elokuvia ja vaiheistusvirheitä

Oikea ajoitus on tärkeää hyvin monessa asiassa. Mieheni on sähkömies, joten hän tietää vaiheistuksen merkityksen erityisen hyvin. Siksipä ihmettelenkin, että juuri hänelle piti sattua seuraava tapaus.

Elimme VHS-aikaa ja aloimme katsoa TV:stä elokuvaa Vauhdilla Chicagoon, joka vaikutti hauskalta. Ensimmäisellä mainoskatkolla lähdin nukuttamaan vauvaamme, laitoin VHS-kasetin paikoilleen ja pyysin miestäni asettamaan nauhoituksen päälle, kun elokuva taas jatkuu. Mieheni luonnollisesti totteli ja päättipä vielä ”käsin” poimia muutkin mainoskatkot pois nauhoituksesta. Hyvä ajatus, mutta kun se vaiheistus meni pieleen. Nauhoitus oli katkaistu aina elokuvan alkaessa ja laitettu päälle mainosten alkaessa. Hyvä setti mainoksia tallentui nauhalle.

Ei se elokuva kuulemma niin hyvä ollutkaan. Jostain syystä olin kuitenkin kuullut runsaasti kovaäänistä hymyilyä vauvaa nukuttaessani.

Joitakin elokuvia ei vaan ole tarkoitettu nähtäväksi. Helsingissä 1980-luvulla asuessamme päätimme lähteä katsomaan Vaarallisen suhteen, joka oli sen ajan hittileffa. Ensimmäinen yrityksemme kariutui, koska näytös oli loppuunmyyty. Toisella kerralla saimme kuningasidean lähteä asunnoltamme Kalliosta autolla keskustan leffateatteriin. Lähdimme hyvissä ajoin, jotta saisimme tällä kertaa liput. Etsimme tunnin verran parkkipaikkaa. Kalliosta kotikadultamme olisi saattanut asiakaspysäköintitunnuksellamme löytyä.

Muutimme muutaman kuukauden päästä Kemiin ja riemukseni huomasin, että Vaarallinen suhde menee viimeistä iltaa Kemin leffateatterissa. Sinne siis. Heti löytyi parkkipaikka ja liputkin olisimme helposti saaneet, mutta olin jotenkin katsonut alkamisajan väärin ja olimme puoli tuntia myöhässä. Emme menneet. 

Kun saimme hankittua omat videolaitteet, hain ensimmäiseksi Vaarallisen suhteen videovuokraamosta. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että kasetti oli viallinen ja leffa jäi näkemättä.

Nyttemmin olen molemmat elokuvan nähnyt.

Jotkut elokuvat taas pulpahtavat eteen jatkuvasti. Tai pulpahtivat. Tänä päivänähän kaikki on helposti katsottavissa koska vaan. Ja TV:stä pulpahtelee esim. kaikki Vares- ja Bond-elokuvat muutaman kerran viikossa. Joka ikinen viikko.

Vielä 1980-luvulla elokuvien näkemiseksi piti sovitella omia aikatauluja näytösaikataulujen mukaan. Olimme hilpeässä opiskelijaporukassa Vaasassa katsoneet Poliisiopisto 1:n pari kolme kertaa. Ratkiriemukashan se silloin oli. Helsinkiin muutettuamme huomasin, että Kurvin elokuvateatterissa asuntomme vieressä menee Poliisiopisto 2 ja sen illan näytös alkaisi viiden minuutin päästä. Juoksemalla ehdimme. Alku oli samanlainen kuin Poliisiopisto 1:ssä, ehkä sitä vaan vielä mainostetaan tässä samalla. Luulimme me. Leffa OLI Poliisiopisto 1. Olin lukenut mainoksen väärin. Joku kohtaus vielä nauratti, mutta opiskelijabudjetilla pääsylippurahat olisi mieluummin sijoittanut tuoreempaan ilmaisuun.