Vuosi vaihtuu

Niin se sitten vierähti Suomi100-juhlavuosikin. Ensi vuonna voimme juhlia Suomi101-vuotta, sehän on vielä kovempi juttu! Sen lisäksi Ooppelimme täyttää 30 vuotta, gaalaa pukkaa.

Oma ”päätän kaikki aikatauluni itse” -vaihe vaihtui loppuvuodesta työssäkäyvän elämään. Siihen päälle runsaslumisen talven lumityöt ja jouluihmisen tohinat eikä ole enää juurikaan tarvinnut aikatauluista itse päättää. Välillä on menty tulipalonsammutustaktiikalla päivästä toiseen. Jos lumitöiden yhteydessä tuota termiä voi käyttää. Tämä ei ollut kuitenkaan valitus, tekeminen on mukavaa. Pidän jopa lumitöistä. Jos sateiden määrä jatkuu samanlaisena, kysykää keväällä uudestaan.

Joulun aikaan tietenkin rauhoituttiin. Koska joulukortit jäivät ostamatta ja siten lähettämättä, teimme perheen joulutervehdyksen videoitse. Taivalsimme kauniina joulunaluspäivänä kuusenhakureissulle kauas metsään, teimme nuotion ja kuvasimme videon, joka on nähtävissä facebook-seinälläni. 

Paistoimme luonnollisesti makkarat – nuotion tekeminen velvoittaa – joimme glögit ja taivalsimme takaisin. Kaikki jaksoivat hyvin koko kolmenkymmenen metrin matkan takaisin pihallemme, jossa haimme viime vuonna ostetun tekokuusen ulkorakennuksesta ja veimme terassille tuulettumaan. Sinnehän se kuusi sitten upposi seuraavan yön lumimyrskyyn ja sitä sai sulatella kodinhoitohuoneessa kuten oikeaa kuusta konsanaan.

Kinkun ostaminen on oma projektinsa. Kerran vuodessa mieheni saa tiirailla kinkkuja oikein luvan kanssa. Tänä vuonna – kuten edellisenäkin – päädyimme kahteen pieneen kinkkuun: toinen ostettiin Ruotsista ja toinen Suomesta. Niitä sitten joulupuhteina vertaillaan, kyllä riittää puuhaa ja aivotyötä pyhiksikin.

Kinkun paistaminen on meditatiivista puuhaa. Mieheni hoitaa sen. Takkaa lämmitetään ensin päivä, joten tämä on se päivä talvesta, jolloin kukaan ei palele meillä, vaikka päällä olisi vain yksi kerros villaa. Kun takan lämpötila on sopiva, sinne asetellaan kinkku. Kinkunpaistajani asettuu otsalamppu päässään keinutuoliin takan ääreen kinkkua ja mittaria tuijottamaan. Ulottuvilla on luonnollisesti ruotsalainen 2,8-prosenttinen rauhoitusjuoma, puuha on kuitenkin sen verran rankkaa. Puuha näyttää olevan jopa vielä mielenkiintoisempaa kuin ulkolämpömittarin tuijottaminen, jota mieheni myös harrastaa. Tänä vuonna ulkolämpötilat ovat vaihdelleet voimakkaasti, joten touhu on huisin jännittävää. Rauhoitusjuoman sekin siis vaatii.

Lämminhenkinen ja rauhallinen joulu 2017 on nyt ohi ja edessä ovat hurjat uuden vuoden juhlat, joita tosin molemmille iskenyt flunssa hillitsee. Ajattelimme kuitenkin jokavuotiseen tapaan heitellä sädetikkuja pihapuihin. Jos oikein riehaannumme, saatamme tehostaa heittoja ääntelemällä. Kyseessä on luonnollisesti kilpailu. Numerolaput rintaan ja se voittaa, joka saa palavan tikun jäämään korkeimmalle puuhun. Toinen perinteinen huvimme (kilpailu sekin) kruunukorkkien pituusammunta sormien välistä napsauttamalla on nykyään vähän haasteellinen järjestää, koska kruunukorkkeja on enää niin vähän tarjolla.

Uusi vuosi 2018 on alkamassa, lähdetään siihen positiivisin mielin. Luvattaisiinko kaikki olla ystävällisiä toisillemme? Silloin on itselläkin mukavampaa.

Juhlikaa vuoden vaihtumista elämäntilanteeseenne sopivasti itsestänne ja toisistanne huolta pitäen. Älkää hukikko ittiänne (sit. Helli), älkääkä ampuko raketeilla tai skumppapullon korkeilla tai kruunukorkeilla tai sädetikuilla tai millään itseänne tai toisianne silmään. Tai mihinkään muuallekaan. Ja pidetään muutenkin malttia paukuttelujen kanssa, muistetaan pelkääviä eläimiä.

Oikein mukavaa ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Suomi 100 vuotta

Kun Suomi itsenäistyi, anoppini oli 2-, tätini 5-, vanhin enoni 3- ja toinen 1-vuotias. Kukaan heistä ei elä enää, Reino-eno kaatui jatkosodassa, muut elivät kohtuullisen pitkän elämän. Appeni oli rintamalla viisi vuotta 18-23-vuotiaana. Isäni oli ensimmäistä ikäluokkaa, joka ei ollenkaan joutunut rintamalle. Molempien vanhempieni teini-ikä vierähti sodan jaloissa. 

Kun minä synnyin, sodan päättymisestä oli 17 vuotta. Nuoruudessani se tuntui iäisyydeltä. Ihmettelin, miten ihmiset jaksavat jauhaa niin vanhoista asioista. Nyt 17 vuotta sitten tapahtuneet asiat tapahtuivat äsken. Vuonna 2000 ostamani talvitakki on vielä uudehko.

Tyhjennän erittäin hitaasti lapsuudenkotiani. Sieltä löytyy omaan elämääni perspektiiviä tuovia lähihistorian aarteita: isovanhempieni koulutodistuksia 1800-1900 -luvun taitteesta, Amerikkaan muuttoon liittyviä matkustusasiakirjoja ja äidinisäni Maatalouskalentereita mm. vuodelta 1917. Ehkä sykähdyttävin löytö tähän mennessä on äidinisäni kalenterimerkintä 30.11.1939: ”Wenäjä alotti sodan. Wirtsaa ajelen vaan.” Sitä ennen ja sen jälkeen on kalenteriin kirjattu ylös, montako häkkiä Leipiolta oli haettu heiniä, että latopuita on veistetty ja että ”Reino lähti reserviin”.

Idolini Esko Valtaoja muistuttaa ihmiskunnan positiivisesta kehityksestä. Olen Eskon kanssa samaa mieltä: Kaikki asiat eivät mene parempaan suuntaan, mutta useimmat menevät. Oma ja minusta seuraava sukupolvi on saanut elää hyviä rauhanaikoja ja saa toivottavasti elää vastakin.

Olemme mieheni kanssa karavaanailleet ja polkupyöräilleet ympäri Suomea ja hämmästelleet kesäisen Suomen kauneutta. Esimerkiksi Järvi-Suomi, Ahvenanmaan saaristo, Pohjanmaan lakeudet ja kesäkaupungit kannattaa kokea. Auringon laskua Perämereen ihastellessa nukkumaan meno unohtuu. 

Talvinen Suomi on yhtä kaunis. Matala marraskuinen aurinko kimalluttaa huurteiset oksat ja hanget timanteiksi. Lumiset puut luovat satumaiseman. Kevättalven aurinkoinen Perämeri on sanoinkuvaamaton, puhumattakaan tunturimaisemista. Syksyllä ruska ällistyttää väreillään.

Myönnetään, että on vähemmänkin kauniita päiviä, mutta sitä paremmin kauniit päivät korostuvat.

Satavuotias Suomi herkistää. Olen onnellinen, että olen syntynyt ja asun juuri tässä maassa. Toivon maan päättäjille viisautta ja kaukonäköisyyttä säilyttää Suomi hyvänä maana asua myös seuraaville sukupolville. Mieleeni tulee lapsena kirkossa kuulemani esirukous, jossa pappi rukoili mm. esivallan puolesta. En ihan ymmärtänyt, mitä sana tarkoitti, mutta päättelin sen tarkoittavan järjestysmiehiä, jossa toimessa isänikin silloin tällöin oli Palohovin humppatansseissa. Olin tyytyväinen rukoukseen.

Onnittelut meille suomalaisille, olemme saaneet ja luoneet hyvän maan, sellaisena sen pitäkäämme – me ja tulevat sukupolvet.

Hyvää itsenäisyypäivää!