lauantai 18. marraskuuta 2017

Ansiotyöhön

Olen tällä viikolla aloittanut ansiotyön pitkähkön tauon jälkeen. Viikon työskentelyn jälkeen en enää edes muista olleeni työttömänä. Kaikkeen tottuu.

Töiden aloittaminen ei ollut suinkaan helppoa. Piti muistaa herätä ja nousta ylös, kun kello soi. Herääminen aikaisin vaatii totuttelemista. Noudatan ohjetta, jonka tyttäreni minulle pienenä antoi. Ylösnousu on helppo toteuttaa napakoin liikkein: "Piip, istumaan! Piip seisomaan!" Ja siitä lähtee!

Heräämisen lisäksi piti muistaa pukea vaatteet päälle oikein. Eikä mitkä tahansa vaatteet. Haaroista ratkenneet legginsit ja hiuti kuluneet verkkarit piti aamulla unohtaa. Hiukset piti muistaa aamulla kammata ja naama maalata. Ja tarkistaa, ettei kinkkusiivu jäänyt hampaiden väliin tai hammastahnat rinnuksille. Miehen kanssa piti mahtua yhtä aikaa aamiaiselle ja eri aikaan vessaan. Siinä sitä on sompaamista.

Samassa tilanteessa olleet ystäväni antoivat hyviä vinkkejä työpaikalle: Pitää muistaa avata housut vasta vessassa. Vessan ovet pitää muistaa lukita. Housut pitää muistaa laittaa kiinni ennen kuin tulee vessasta. Pitää muistaa sanoa päivää. Ei saa kaivaa nokkaa eikä pieraista. Pitää muistaa lähteä töistä oikeaan aikaan.

Noita ohjeita muistin luullakseni noudattaa. Sen sijaan en muistanut hengittää pariin työpäivään (kukaan ei ohjeistanut). Siksi pää oli illalla kipeä. Loppuviikosta muistin jo töissäkin hengittää.

Ensimmäisen päivän seurasin perehdyttäjääni tiiviisti, myös vessaan. Sittemmin olen osannut kulkea talossa myös yksin.


Mukava viikko ja mielenkiintoinen työ. Vaikka viihdyin hyvin vapaallakin, on kiva palata töihin. Työmatka on sopivan pituinen, sen voi kävellä tai pyöräillä. Ja perjantailla on taas isompi merkitys.
Työmatkalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti