Köyhän perä kestää

Julkaisin omakustanteena kirjan nimeltään "Köyhän perä kestää":

Myöhäiskeski-ikäinen aviopari saa päähänsä siirtyä pyöräilemällä Kemistä Helsinkiin. Edellinen pitkä pyöräretki ajettiin vuonna 1981 ja kesällä 2014 mennään taas. Kestävätkö kunnot, päät, pyörät, perät ja parisuhde? Montako kertaa mies unohtaa irrottaa lukkopolkimet pysähtyessään? Pääsemmekö perille? Onko sillä väliä? 
Tärkeintä on mutkitteleva ja vivahteikas matka. Huumoriltakaan ei voi välttyä.

Kirja on tilattavissa verkkokirjakaupoista, esim. 

BoD.fi
Prisma.fi
Suomalainen.com
CDON.com
Adlibris.com

Suoraan minulta voi myös ostaa (10€).
Kivijalkakirjakaupasta saanee tilaamalla.
Hinta vähän vaihtelee kaupoittain, ovh 10,90€

Saatavilla myös e-kirjana 

Vapaapäivä

Olen (hyvin) paikallisesti sopinut (itseni kanssa), että helatorstain jälkeinen perjantai (26.5.) on Haalistunut tapetti -bloggarin vapaapäivä. Ei siis blogia silloin. Hyvää helatorstaita mahdollisine vapaapäivineen kaikille!

On siis kevät

...kuljen Hakaniemen rantaan, tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa. Tavaramarkkinat oli osittain oikeassa. Tämä Kevät-biisi on lähipiirin karaoke-bravuuri, siksi lähti teksti tulemaan näin, kun kirjoitin otsikon.

Keväällä on hirveästi puuhaa, kun pitää saada talo ja piha kesäkuntoon. Itsestä puhumattakaan.

Omasta kesäkunnosta tuli mieleen kevät 2015, jolloin Perämeren rannikoilla oli todelliset hylkeiden kokoontumisajot. Ikinä aiemmin en ollut hylkeitä luonnossa nähnyt, vaikka tiedän toki niiden täälläkin majailevan. Piti oikein pyöräillä Maksniemeen hylkeitä ihailemaan ja laskemaan. Aika kaukana ne olivat, mutta kiikarin avulla sain laskettua, että niitä makoili tuolloin jäällä kolmisensataa. Hylje on hyvin samanmallinen eläin kuin sokeritoukka. Jos sokeritoukalla olisi oikein suotuisat elinolosuhteet, kasvaisiko siitä hylje? Kannattaa puhdistaa lattiakaivot hyvin, ettei joku yö, kun hiippailee vessaan ja napsauttaa valot päälle, lattiakaivoon yritä vilistää hyljelauma.

Kuva: ©Katja Koivumäki

Keväisiin pihapuuhiin kuuluu haravoinnin lisäksi lumien levittely ja purojen kaivuu. Lumien levittelyssä tulee déjà-vu: samaa hommaa tein talvella, kuskauksen suunta vaan oli päinvastainen. Ei ihan viisaalta tunnu, mutta on se niin mukavaa katsoa, kun levitelty lumi sulaa silmissä - toisin kuin läjissä oleva.

Purojen kaivuun järkevyyttä ei varmasti kukaan kyseenalaista. Kyllä sulavesi pitää ohjata oikeille uomille, jotta se osaa liplattaa paraatipaikoilta pois. Ei se muuten ymmärrä. Jää lätäköiksi mihin sattuu.

Ainoa ”kukka”penkkini eli vuorenkilpikasa pitää keväisin siivota kuihtuneista osistaan. Eräänä keväänä kun ryskäsin lehdistössä, sieltä tuijotti minua hämmentyneenä iso sammakko. En osaa sanoa, kumpi säikähti enemmän. En myöskään suudellut sitä (harkitsin kyllä hetken), sillä oma prinssini - aiemmin Syväkankaan Shemeikkanakin tunnettu - keikkui maalaustellingeillä näköetäisyydellä.

Muutkin eläimet tunkevat keväisin pihapiiriin. Lemmikkimme Välipolun Väiski koikkelehtii esittelemässä uutta väriään. Siilit vönkivät risukasoistaan ja järjestävät toisinaan tuhisevia triangelidraamoja. Lokit pesivät naapurin piharakennuksen piipun päälle ja hyökkäilevät metelöiden kimppuumme, kun poikaset kuoriutuvat. Kesäiseen pihavarustukseen on tuolloin liitettävä kypärä ja pesäpallomaila, mahdollisesti myös kuulosuojaimet.

Eräänä keväänä mieheni havaitsi, että pihallamme käyskentelee samaani. Tarkemmin lintukirjoja tutkittuamme se osoittautui kuitenkin fasaaniksi. Harvinainen sekin näillä leveysasteilla.

Äitienpäivä ja lapsettomien lauantai

Sunnuntaina on äitienpäivä. Tämä on taas vähän erilainen, mutta niinhän ne kaikki ovat. Tilanteet muuttuvat, elämä muuttuu. Tänä vuonna viemme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa kaikki äitienpäivätervehdyksemme haudoille.


Erilainen tämä on myös siksi, että näin kylmää ja lumista äitienpäivää en aivan helposti muista viettäneeni. Vaikka tänä vuonna äitienpäivää vietetään myöhäisimpänä mahdollisena ajankohtana. Ompahan muisteltavaa tässäkin. Hautakukiksi täytyy valita erityisen kylmänkestäviä lajikkeita, orvokkeja. Tosin orvokkeja veisin joka tapauksessa, sillä se on ollut minulle aina äitienpäiväkukka. Äitini toinen nimi oli Orvokki.


Omat lapset asuvat niin kaukana, että varsinaisen äitienpäivän kahvit juotaneen mieheni kanssa kahdestaan. Kakun ei siis tarvitse olla kovin iso.


Äitienpäivää edeltävänä päivänä vietetään lapsettomien lauantaita, mikä on hyvä muistutus meille ”lapsellisillekin”, että mikään asia elämässä ei ole itsestään selvää. Lapsia ei tehdä, ne saadaan. Jos saadaan.


Kylmyydestä huolimatta juhlia vietetään ja kesäkin lähestyy, joten oikein miellyttävää viikonloppua kaikille - lapsellisille, lapsettomille ja lapsille!

Haravointihommia

Meinasi unohtua koko blogi, kun innostuin kauniin sään kunniaksi haravoimaan. Lyhyesti siis nyt kuitenkin ajankohtaista asiaa eli haravointikuulumisia.


Lumet eivät ole kyllä vielä sulaneet, mutta katsoin kalenterista, että aina ennenkin on tähän aikaan jo haravoitu. Sieltä täältä löytyy sentään sulia ja jopa kuivia paikkoja. Kinosten välissä haravoinnissa on vähän samaa fiilistä kuin matonväliluutuuksessa: Työstettävä alue on selkeästi rajattu ja siksi työtä on paljon vähemmän ja silti tuntuu, että on tehnyt vähintäänkin tarpeeksi. Erona matonvälisiivoukseen on, että kinoksen reunaa on hankalampi nostaa, jos sinne haluaisi kuihtuneet ainekset piilottaa.

Asumme noin sata metriä pitkän pistotien päässä ja haravoin yleensä koko tien varren. Kun sen haravoi tähän aikaan, kun kinokset ovat vielä rajaamassa, työ on kohtuullinen. Muuten rysyän haravan kanssa pitkin ojanpohjia ja tienvarsipusikkoja, kunnes olen jonkun pihalla. Siinä rysyämisessä on hankala vetää rajaa sille, onko kyseessä vielä haravointi vai puhutaanko jo metsänraivauksesta.

Usein haravointi jää vähän päälle. Katselen moottoritienvarsia sillä silmällä. Että tuonne kun pääsisi heilumaan. Onneksi minulla ei ole tietyöturvallisuuskorttia ja olen niin lainkuuliainen ihminen, että ilman sitä en uskalla sinne yrittää.


No jos rehellisiä ollaan, niin ei se itse puuha nyt niin mukavaa ole. Ulkona oleminen on mukavaa. Ja se, kun näkee tekemisensä jäljen. Kun saan tien varren haravoitua, käyn sitä aina välillä katsomassa ihaillen.



Jaha, jospa lähtisi taas. On ehkä tunti kulunut, lunta on taas sulanut ja haravoitavaa paljastunut. Vielä kun saisi nuo kottikärryt kaivettua jäisestä hangesta.