Alamäkikäynnistys

Asuimme Helsingin Kalliossa 1980-luvulla. Silloinen kulkuneuvomme kirkkaankeltainen Ford Escort Sport oli helmikuisena päivänä pysäköity asuntomme eteen Agricolankadulle ja suunnittelimme ajelua ystäväpariskuntamme kanssa. Yllättäen (tai ei se oikeastaan juurikaan yllättänyt) Sporttimme ei suostunut käynnistymään. Naksahti vain.


Mieheni totesi akun tyhjenneen täysin. Olimme perumassa ajelumme, kun paikalle kiiruhti silloinen naapurimme, näyttelijä Jyrki Kovaleff. Hän kertoi nähneensä, että Sportissamme oli ollut valot päällä ja siksi akku oli nyt tyhjä. Hän ei antanut meidän moisesta lannistua, vaan oli vakaasti sitä mieltä, että Foordi käynnistyy kyllä alamäessä.


Olin raskaana, joten mieheni ehdotti, että minä istuisin ratin taakse. Kovaleff vaati kuitenkin päästä siihen rooliin – kokemusta kun kuulemma mäkikäynnistyksistä oli. Muut (paitsi minä) työnsivät Foordia ensin pitkin Agricolankatua kohti Fleminginkatua. Ei käynnistynyt. Mieheni yritti päättää, että auto jää siihen, mutta Kovaleff oli optimistinen ja innokas ja vaati työntämisen jatkamista Porthaninkadun kautta Siltasaarenkadun jyrkempään alamäkeen.

Foordi ei edelleenkään käynnistynyt – epäilimme, muistiko kuski edes yrittää. Vauhdin kiihdyttyä jyrkkenevässä alamäessä työntäjät hyytyivät yksi toisensa jälkeen. Foordi rullasi itsekseen Kovaleff kyydissään kohti Hakaniemeä. Hölkyttelimme metroaseman eteen, jossa Foordimme odotteli jalkakäytävällä. Kovaleff huikkasi, että ei käynnistynyt, pyytäkää virtaa joltakin. Kertoi, että ei ehdi enää auttaa, koska hänellä oli kiire töihin läheiseen Kaupunginteatteriin.

Jäi tunne, että tässä nyt kaupunkilaisveijari huijasi maalaishelsinkiläisiä työntämään itsensä töihin. Tunne vahvistui, kun sittemmin Vesku showssa oli sketsi, jossa Loiri (Kovaleffin kollega, Kaupunginteatterissa tuolloin) työnnätti itsensä autolla kioskille...


Foordimme sai virtaa taksilta, pääsimme moottoriavusteisesti takaisin Torkkelinmäelle. Ei tarvinnut ylämäkeen työntää.



Ystävällisen naapurimme Jyrki Kovaleffin muistolle.

Täsmämarkkinointi ennen somea

Mainosten ja markkinoinniin personoiminen ei ole suinkaan some-ajan keksintö. Osattiin sitä ennenkin.


Sain 2000-luvun alussa kirjeen ranskalaiselta vakuutusyhtiöltä. Olin tuolloin työssä, joka oli kovin hektinen ja välillä stressasikin. Vakuutusyhtiö oli selvästi tilanteestani tietoinen. Se lähestyi minua kirjeellä, jossa melko suorasanaisesti maalailtiin lyhyttä tulevaisuuttani maan päällä. Ikäni oli jo korkea (silloin melkein 40v), työ stressaava ja perhettäkin oli, joten yhtiön mielestä minun oli todellakin korkea aika ottaa itselleni henkivakuutus. He olisivat sen armeliaasti minulle vielä myöntäneet.


Houkuttelevasta western -tyylisestä rahat tai henki -tarjouksesta huolimatta en ottanut vakuutusta.


Noin vuotta myöhemmin sain samalta yhtiöltä uuden kirjeen. Kirje alkoi toteamuksella: ”Yllätykseksemme olemme saaneet tietää, että olette edelleen hengissä...” . Ja nyt oli todella uhkaava once in a lifetime -tarjous, josta ei ihmisen sovi kieltäytyä. Rohkenin silti.


Vähän (ei paljon) vähemmän synkkä tarjous tuli sittemmin puhelimeeni. Voimakkaasti virolaisittain puhuva naismyyjä soitti: ”Hei Eija siellä toisessa päässä..” - kauppasi jotain uutta naistenlehteä. Olin töissä ja ääneni oli varmasti normaaliakin tympääntyneempi, kun vastasin, että ei kiinnosta yhtään. Myyjä tästä suorastaan ilahtui ja jatkoi: ”Oletko sinäkin niitä naisia, jotka EI lue kevyitä naistenlehtiä? Siispä tässä JUURI sinulle sopiva lehti, joka on tarkoitettu vanhemmille naisille. Varmasti kiinnostaa tämä lehti. Ensimmäisen lehden teemana on rintasyöpä, seuraavassa inkontinenssi ja sitä seuraavassa suonikohjut ja peräpukamat...” Tämä kaikki innostuneella virolaisaksentilla kertoen! Peitin puhelimen mikrofonia ja nauroin jalat ristissä. Ehdottomasti kuuluin kohderyhmään. Melkein tilasin, lehti kuulosti niin hilpeältä ja myyjä valloittavalta.


Sain koottua itseäni sen verran, että kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti ja toivotin parempaa onnea seuraavan asiakkaan kanssa. Mitä todella vilpittömästi tuolle ihanalle myyjälle toivoin. Hän riemastutti päiväni ja koko silloisen työyhteisöni päivää ja vieläkin naurattaa, kun muistelen. Lehteä ei taida enää markkinoilla olla raflaavista teemoista huolimatta.

Aiheeseen sopivaa kuvaa en viitsi julkaista, joten tämä kuva ei liity mitenkään mihinkään. Paitsi siihen, että Kemissäkin sataa pitkän aurinkoisen jakson jälkeen. Ja onneksi lunta. 

Täsmämarkkinointia

Nettimainonta on nykyään niin henkilökohtaistettua, että melkein pelottaa. Useimmiten mainonta on kuitenkin myöhässä: liesimainokset virtaavat ruutuun sen jälkeen, kun vääränkorkuinen liesi on jo tilattu ja asennettu. Ennakoiva mainonta olisi ostopäätöksen kannalta tehokkaampaa ja kiinnostavampaa. Vaikka mainostajien tietojen kerääminen ja digi-urkinta on jo aika pitkällä, sitä voisi vielä reippaasti kehittää. Puhe- ja tekstidatan keräämisen ja anlysoinnin lisäksi mainostajat voisivat kerätä kuluttajan ajatusdataa, terveysdataa, vaakalukemia jne.


Vai kerätäänkö niitä jo? Miksi näytöilleni lävähtelee laihdutustuotteiden mainoksia? Onko henkilövaakani yhteydessä nettiin? Paljastaako se painolukemani NSA:lle? Tai jollekin? Vaikka poistin siitä varmuuden vuoksi patterin ja piilotin koko laitteen? Käytän anoppivainaalta perittyä mekaanista vaakaa.


Jokin aika sitten panokset kovenivat ja facebookini mainostila täyttyi hautakivimainoksista. Luulin mainostajien päätelleen, että ei tajua ämmä laihduttaa, ei millään. Mittailin verenpainetta ja sykettä ja suunnittelin aloittavani terveen elämän heti ensi maanantaina. Pääsin luopumaan aikeistani, kun mieheni kertoi tilanneensa netistä hautakiveen lasin rikkoontuneen tilalle.


Toivottavasti sähköpostimarkkinoinnin täsmääjilläkään ei ole vielä ennakoivaa fakta-tietoa, vaan ne päättelevät lainahalukkuuteni työttömyyteni perusteella. Perustin toisen sähköpostitilin, sillä edellinen täyttyy toinen toistaan raflaavammista lainatarjouksista. Rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista, jos vaan viitsisi ottaa vastaan. Ja jos kaikkea tulvivaa rahamäärää ei saisi tuhottua, tarjolla on myös sijoituskohteita - (laina)rahat voi kivasti sijoittaa vaikkapa uhkapeleihin.

Paperimainoksetkin voisi täsmälähettää. En tarvitse yli sadan kilometrin päässä sijaitsevan kaupan mainoksia. Niin hyvää tarjousta siellä ei ole, että lähtisin hakemaan. En, vaikka kaupan päälle saisi muoviämpärin! Tai sitten ehkä lähtisin.


Vai ollaanko paperista markkinointiakin jo täsmäämässä?


Löysin postilaatikostamme paksun mainoslehtinipun alta vielä yhden rynttääntyneen, märän ja kalanhajuisen mainoslehden. Ja sen alta kalanhajuisen muovipussin, jossa oli merisuolaa. Kalaneste oli nuhjaannuttanut muunkin postin.


Roska-astiaa ja postilaatikkoa ei kannattaisi sijoittaa lähekkäin. Muuten saattaa joku mies, joka on suolannut lohen muovipussissa ja käsitellyt sen sitten savustuskuntoon sanomalehden päällä, viedä pussin ja lehden vahingossa väärään paikkaan.


Seuraavana päivänä postilaatikossa oli jäteopas. En ole sitä vielä tarkkaan lukenut, mutta oletettavasti siinä neuvotaan ainakin, mitkä roskat kuuluvat sekajäteastiaan ja mitkä postilaatikkoon.